Sosiaalinen media, ainakin Facebook - YouTube -linjalla on tuttu monille nuorille, vähintään tietojen jakamisen ja hakemisen osalta. Kokonaan toinen kysymys on, osataanko sosiaalisen median käytössä ajatella yksilönsuojaa, tietoturvaa tai tietosuojaa. Toisaalta taas suuri joukko nuorista(kaan) ei ole halukas tai kiinnostunut sosiaalisesta mediasta eikä juuri muutenkaan tieto- ja viestintätekniikasta. Työelämässä todennäköisesti myös tarvitaan muitakin kuin sosiaalisen median taitoja.
Koulussa on tarkoitus valjastaa opiskelijat jatko-opiskelua ja työelämää varten. Niinpä nuorille opetetaan kieliä, matematiikkaa, historiaa, biologiaa, jne. Tieto- ja viestintätekniikkaa tarvitaan nykyään yli 90 %:ssa työpaikoista - silti sitä ei välttämättä opeteta, opiskella tai sovelleta perusopetuksessa tai toisella asteella. Miksi ei?
Oppilaitosjohdon tehtävä on valjastaa oma oppilaitos myös tieto- ja viestintätekniikan osalta kuntoon, puhutaan sitten teknisestä varustetasosta tai henkilökunnan osaamisesta. Yksilön perustaitojen tulisi olla riittävällä tasolla, jotta hän osaa ja uskaltaa lähteä soveltamaan osaamistaan sekä viemään sitä eteenpäin myös muille. Oppilaitosmaailmassa kuvittelisi yhteisöllisen työskentelyn, yhdessä tekemisen ja avoimen tiedon jakamisen olevan luonteva ja helppo tapa edistää asioita, oppia uutta ja luoda uusia toimintamalleja.
Opetushallituksen rahoittamat täydennyskoulutukset, Open Päivitys ja Oppilaitosjohdon LUOTI, on valjastettu tukemaan yhdessä ja yhteisöllisesti tekemisen kulttuuria, löytämään vertaismalleja sekä kehittämään juuri omaan oppilaitokseen soveltuvia uusia toimintamalleja.
Oppilaitosjohdon LUOTI -täydennyskoulutusten ensimmäiset toteutukset ovat juuri alkamassa, ilmoittaudu mukaan: Oppilaitosjohdon LUOTI
Open Päivitys -koulutuksiin mahtuu myös vielä ryhmiä, lue lisää: Open Päivitys
Tieto- ja viestintätekniikasta ja sen roolista on nyt kertynyt paljon hyödyllistä tutkimus- ja muuta tietoa, tässä joitain linkkejä:
- http://www.oph.fi/download/137072_Lukion_tulevaisuus_2030.pdf
- http://www.oph.fi/julkaisut/2010/merkkeja_tulevaisuuden_oppimisymparistoista
- http://www.oph.fi/download/132877_Tieto-_ja_viestintatekniikka_opetuskaytossa.pdf
- http://ktl.jyu.fi/img/portal/21724/Verkkoversio_102.pdf
- http://www.arjentietoyhteiskunta.fi/files/313/TVT_opetuskayton_suunnitelma_011210_(2).pdf
- http://www.cicero.fi/sivut2/documents/Aarnio&Multisilta_Nuoret_ja_sosiaalinen%20media2011.pdf
- http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OKM04.pdf?lang=fi
- http://www.edelphi.fi/fi/groups/ot/documents/tutu_2011_1.pdf
- http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okm15.pdf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti