Haetaanko yhteisöllisyydestä samoja asioita nykypäivän tietoyhteiskunnassa mitä aiemmin katoava kansanperinteemme talkoot ovat tarjonneet? Puhutaanko yhteisöllisyydestä jo niin monessa asiayhteydessä, että se on kääntymässä itseään vastaan eikä merkitse tarpeeksi konkreettisia asioita.
Virtuaalisen oppimisen merkeissä kouluja paljon kiertäneenä viimeisten vuosien aikana sekä opettajia kouluttaen olen huomannut kuinka tämän nykypäivän talkootyön on ollut paikoin hyvin vaikea löytää toimivaa muotoaan enemmistön ymmärrettävissä ja omaksuttavissa olevalla tavalla.
Toisaalta on helpoa ymmärtää, mistä tämä vaikeus johtuu, sillä muuttuuhan se maailma, johon yhteisöllisyyden käsite voimakkaasti liitetään, sellaisella vauhdilla, että mukana pysyminen on varmasti vaikeaa, jos sen seuraaminen ei ole itselle jo muutenkin harrastus tai ammatti.
Yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta esiintyy varmasti jokaisessa koulussa ja työyhteisössä monissa eri muodoissa, ei ainoastaan verkossa tapahtuvana. Usein virtuaalisissa ympäristöissä tapahtuvaan onnistuneeseen työskentelyyn liittyy jonkinlainen muutos. Ilman muutosta edellä mainittujen käsitteiden kautta syntyviä voimavaroja ei päästä hyödyntämään laajemmassa mittakaavassa. Opettajarintaman laaja-alaisesta mukaanlähtemisestä tällaiseen muutokseen Janne Saarinen kirjoittaa osuvasti
omassa blogissaan.
Oppimisympäristön muodostaminenNetin erilaiset sosiaaliset työkalut, palvelut ja sovellukset ovat osa nykypäivän tapaa tuottaa tietoa sekä tallentaa hiljaista tietoa. Näiden välineiden tuominen yhteisöihin tähtää mm. vuorovaikutuksen lisäämiseen... kouluissa on edelleenkin kirjoja, joita luetaan yksin ja vihkot, joihon kirjoitetaan kotitehtäviä. Nykyään voi lisänä olla wiki, blogi, Facebook, Google docs tai opettajan kasaamat verkkosivut, joita hyödynnetään välineinä opetuksen tukena. Erilaisten välineiden käyttöönotossa kannattaa niiden suuresta houkuttelevuudesta huolimatta ensin tarkastella niiden hyötyä kokonaisuuden kannalta. Liian usein tulee eteen tilanteita, joissa henkilökohtainen innostus ja kiinnostus (mitkä ovat sinänsä loistavia asioita) hämärtää todellisen tavoitteen ja tarpeen. Opetusympäristöjen toteutuksessa yhteisöllisissä palveluissa pitäisi ehdottomasti kiinnittää huomiota opetustilanteen hallittavuudeen, työskentelyn seurattavuuden sekä toiminnan todennettavuuteen. Usein edellä mainitut kokonaisuudet rakentuvat ryhmäytymisen mahdollisuudelle sekä tarpeenmukaiselle asioiden henkilökohtaistamiselle. Näihin asioihin Petri Lassi viittaa hyvin osuvasti
omassa blogissaan. Puutteellisuus näissä kivijaloissa vaikuttaa suoraan systemaattiseen asioiden kehittämiseen, jolloin toiminta muotoutuu pirstaloituneeksi.
MotivointiTyöyhteisöissä jokaiselle pitäisi pyrkiä luomaan mahdollisuus osallistua oman mielenkiinnon ja motivaation pohjilta. Näin saavutetaan parhaalla mahdollisella tavalla varmasti lopulta se päämäärä, mitä tavoitellaan. Tapoja toimia yhteisön / yhteisen asian eteen on aina olemassa monia. Suunnittelemalla toiminta hyvin, toimintatapojen tärkeys tulee kaikille selväksi, eikä kenenkään tarvitse kyseenalaistaa toisen toimintavalmiuksia tai -periä. Myös jokaisen toimijan tärkeys yhteisen asian eteen tulee automaattisesti esille, eikä kenenkään tarvitse henkilökohtaisesti sitä korostaa.
Monesti koulutuksissa olen kuullut kysymyksen "Miksi minä käyttäisin omaa aikaani, kun tiedän ettei toiset ole valmiita tekemään mitään yhteisten asioidemme eteen?". Lähtiessäni ratkomaan osallistujien kanssa tällaista tilannetta, ensimmäinen asia mistä mainitsen on se, että työyhteisöissä voi toimia monissa eri rooleissa ja näin myötävaikuttaa yhteisön / yhteisiin tavoitteisiin. Kuinka monimuotoinen työyhteisö olisi, jos olisimme kaikki yhdestä puusta veistettyjä?
Muutoksella kohti tavoitteitaVirtuaalisissa yhteisöissä toimittaessa asioille pitää asettaa tavoitteita, lisäksi toimintaa pitää ehdottomasti seurata. Kehityskeskustelut ovat mainioita tilanteita läpikäydä asetettujen tavoitteiden tilanteet sekä pureutua mahdollisesti esille tulleisiin haasteisiin. Nykyään henkilökohtainen vastuunotto korostuu koko ajan enemmän ja enemmän. Jokaisen pitää olla valmis ainakin osittain muuttamaan omia työskentelytapoja. Suurimmat muutosta estävät asiat ovat yleensä oma osaamattomuuden ja/tai asioiden hallitsemattomuuden tunne. Näiden asioiden yli päästään suunnittelemalla toiminnan jalkauttaminen ja kehitäminen oikein, sekä järjestämällä riittävä koulutus. Henkilökohtaisesti tarpeellisesta työskentelyn muutoksen pitää voida keskustella esimiehen, rehtorin tai jonkun sparraajan kanssa, jos tarve ei muuten ole selvillä.
JohtaminenJohtaminen on nykypäivänä vuorovaikutuksessa olemista mitä suuremmissa määrin. Vaikka johtaminen on mm. kaksisuuntaista keskustelua, jossa kummankin osapuolen pitää ymmärtää yhteiset sekä henkilökohtaiset tavoitteet ja vastuut, niin tehtävien päätöksien pitää viedä kohti asetettuja tavoitteita. Nykypäivän talkoista - yhteisöissä - olemisesta ja toimimisesta on muodostumassa välttämätön väylä uusien asioiden oppimiselle ja tiedonsaantiin. Tärkeintä ei kuitenkaan ole missään tapauksessa seurattavien yhteisöjen lukumäärä, vaan niissä tapahtuva vuorovaikutuksen taso.
Odotan mielenkiinnolla keskustelua näihin vaikeisiin, mutta kaikkialla varmasti läsnäoleviin haasteisiin.
Henrik Paajanen
Fronter Nordic
