Pelolla johtaminen on useimmiten tahatonta. Rehtorilla on vähän kollegoita arjen tiimellyksessä. Hallinnon ja käytännön koulutyön välissä on jatkuva ristivoimien veto. Aikaa on koko ajan liian vähän. Aina ei ehdi analysoida tilanteita ja kommunikoida niitä. Opettajankokoukset on lastattu käytännön asioilla. Opettajista tuntuu, että koskaan ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista. Ei ole aikaa, koska sitä aikaa ei järjestetä, koska on niin paljon kaikkea muuta.
Syksyllä väitellyt Leena Liusvaara tutki rehtoreiden käsityksiä oppivan organisaation johtamisesta, tavoitteena tunnistaa pedagogisen hyvinvoinnin ja koulun kehittämisen yhteyksiä. Opettajan oman työn hallinnan tunne oli tärkeä pedagogisen hyvinvoinnin tekijä. Sitä tukevat muun muassa avoin toimintakulttuuri, vuorovaikutus, luottamus, osaamisen tunnistaminen ja vastuun jakaminen. Johtopäätöksissä Liusvaara summaa:
"Tutkimuksen perusteella voin todeta, että kaikki johtamisen ja kehittämisen elementit tarvitsevat tuekseen rehtoreiden käsitysten ja kokemuksen mukaan visionääristä suunnittelua. Visionäärinen johtajuus oli kuitenkin rehtoreille vierasta, vaikka sitä pidettiin erityisen tärkeänä. Rehtorit nostivat suunnitelmallisuuden esille kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Osaamisen kehittäminen, kollektiivisen osaamisen muokkaaminen koulun oppivan organisaation työkaluksi sekä pedagogisen hyvinvoinnin taustatekijät; kaikki tarvitsevat rehtoreiden mukaan tuekseen suunnan." (Liusvaara 2014, 166.)Liusvaaran tutkimuksessa nostettiin mainitsemani kiire keskeiseksi toimintakulttuurin ja johtamiskäytänteiden kehittämisen esteeksi. Kiire on aikamme sairaus. Työlämää pitkään kokeneena summaan kiireelle lääkkeeksi muutamia asioita: suunnitelmallisuus, toimintakulttuurin tietoinen kehittäminen, hyvien työkalujen hyödyntäminen, vanhojen toimintatapojen karsiminen, yhteistyö, verkostojen hyödyntäminen ja työn sopiva jakaminen auttavat. Työstä pitää tunnistaa prosesseja, joita voidaan järkeistää.
Mutta palataanpa vielä tuohon tahattomaan pelolla johtamiseen. Koulun arjessa eletään samoissa tiloissa, mutta kohdataanko aidosti, todella? Onko aikaa keskustella niin, että ymmärrys syntyy. Johtaja viestii kiireen keskellä lyhyesti ja ytimekkäästi, on ehkä ärtynyt tai hermostunut hallinnollisista asioista, joita ei vielä voi tuoda opettajakunnalle keskeneräisen valmistelun vuoksi. Tulee lunta tupaan kiukkuiselta helikopterivanhemmalta. Rehtori on välimiehenä monessa. Siinä sitten jää ilmaisematta asioita, joita pitäisi ilmaista. Syntyy väärinkäsityksiä ja tulkintaharhoja. Jokin huolimaton tiuskaisu jää elämään.
Ihmisten johtaminen on sellaista, varsinkin itsenäisyyteen tottuneiden, pätevien ja ammattiylpeiden asiantuntijoiden johtaminen. Minunkin piti opettajana osallistua alaistaitokoulutukseen, mutta en mennyt. En mennyt sitsi, että alaistaito kuulosti järkyttävän pöyristyttävältä sanalta. Jos koulutuksen nimi olisi ollut työkumppanuustaito, olisin mennyt ilomielin.
Kiireen keskellä muistutan: hyvä sana ei maksa mitään, se on nopeasti sanottu. Toisen osaamisen huomaaminen sanojen tasolla jättää pysyvän ja myönteisen jäljen, vaikka kuinka eläisi vanha uskomus kiittämisen negatiivisista vaikutuksista. Rehtori, jos nyt kiität sitä Kaijaa ja Anteroa myös asiasta kerran vuodessa, ei se siitä ylpisty tai nouse toisten yläpuolelle. Kiitoksen sana lähtee kiertämään (ja yhtä lailla opettaja voi tukea rehtoria sanomalla ääneen asioita, kun aika ja paikka on).
Ääneen annettu tunnustus on osa toimintakulttuuria. Hyvejohtajuus-blogissa Antti Mustakallio kirjoittaa Hyvän puhumisen vallankumouksesta. Kokeile, ei maksa mitään, ei vie aikaa, vaikuttaa jopa sinuun itseesi, Mustakallion sanoin:
"Kun seuraavan kerran pohdit, miten voisit omassa elämässäsi toimia muiden ihmisten hyväksi, tiedät mistä alkaa. Sano toiselle valittuja hyviä sanoja. Jätä näiden sanojesi jälki toiseen ihmiseen ja anna niiden tehdä hyvä työnsä."Herättelin viime perjantaina alkaneessa BossIT-koulutuksen ryhmässä miettimään, milloin kiitosta tuli viimeksi jaettua kollegalle, oman koulun opettajalle. Yhtenä keskeisenä teemana koulutuksessamme on vertaisoppimisen voima, merkitys ja käytäntöön vieminen.
HUOMIO: nämä näkemykseni perustuvat tuhansien opettajien ja satojen rehtoreiden kohtaamisiin viimeisen kymmenen vuoden aikana, en puhunut sinusta, hyvä lukija.
Aihepiiri herätti Twitterissä runsaasti keskustelua. Koostin keskustelun Storify-tarinaksi. Hyvänä vinkkinä Ari Rämön bloggaus 12.10.2014: Pomon tehtävä on saada ihmiset hyvälle tuulelle. Twitter-keskustelussa korostettiin vastavuoroisuutta. Työyhteisön hyvä toimintakulttuuri on yhteinen asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti