Näytetään tekstit, joissa on tunniste luotsaa tietotekniikkaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luotsaa tietotekniikkaan. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. marraskuuta 2012

Oikea-aikainen koulutus osuu ja tuo tuloksia

Oppilaitosjohdon LUOTI - Luotsaa tietotekniikkaan täydennyskoulutusten kolmas toteutus järjestettiin Päijät-Hämeessä loka-marraskuussa 2012. Mukaan ilmoittautui yli 30 oppilaitosjohdon edustajaa eri oppilaitostasoilta - keskimäärin parikymmentä henkilöä oli paikalla kussakin lähipäivässä. Oppilaitosten ja rehtoreiden kiireet, äkillisetkin muutokset, pakottavat osallistujat priorisoimaan .

Koulutukseen oltiin tyytyväisiä, riippumatta siitä, oliko vastaaja ehtinyt osallistumaan yhteen vai kaikkiin lähipäiviin. Koulutuksen laadullisten arvioiden keskiarvo oli 3,7 (asteikolla 1 - 5).

Koulutuksen laadun arviointi eri kriteereillä, LUOTI Päijät-Häme
Avoimissa palautteissa kehuttiin erityisesti luennoitsijoiden asiantuntijuutta, innostavuutta ja esitysten mielenkiintoisia sisältöjä.

Osallistujat arvioivat myös koulutuksen vaikuttavuutta, jonka keskiarvo oli 3,4.

Koulutuksen vaikuttavuuden arviointi, LUOTI Päijät-Häme
Vaikuttavuuden osalta koulutuksen oikea-aikaisuus luonnollisesti paransi tuloksia: "Työpaikallani käydään juuri läpi muutosta, jossa olemme ottamassa uutta tekniikkaa ja viestintävälineitä käyttöön". Vastaavasti, jos suuria muutoksia ei ole juuri nyt menossa / tulossa, eivät koulutuksen sisällötkään välttämättä olleet yhtä vaikuttavia: "Mielestäni sillä mitä näin ei ollut minun näkökulmastani vaikuttavuutta".

Hienoa, että aineistot jäävät käyttöön koulutuksen jälkeenkin


LUOTI-koulutuksissa osallistujien käytössä oli Moodle-alustalla toimiva koulutuksen tukipalvelu, Edula. Siellä julkaistiin päivittäiset ohjelmat, tausta- ja luentomateriaalit, ennakko- ja etätehtävät sekä muita hyvä linkkejä ja vinkkejä. Myös keskustelualustoja hyödynnettiin koulutuksen aikana. Tämä ympäristö jää koulutukseen osallistuneiden käyttöön myös koulutuksen jälkeen - eli materiaaleihin on helppo palata milloin vain ja jo aloitettuja keskusteluja on helppo jatkaa. Hyviä koulutuksen aikaisia ideoita kannattaa jatkojalostaa yhdessä myös ohjatun koulutuksen jälkeen.

Varsinais-Suomessa jatketaan 

Tämän Opetushallituksen rahoittaman koulutussarjan viimeinen koulutus järjestetään joulukuusta alkaen Varsinais-Suomessa. Oppilaitosjohtoa on tännekin ilmoittautunut jo pitkälti yli kaksikymmentä - vielä mahtuu mukaan!

Lisätiedot merja.sjoblom(at)tieke.fi tai helena.mykra(at)gmail.com

tiistai 31. tammikuuta 2012

Vuorovaikutusta, innostusta, faktoja, käytännön esimerkkejä...

ja paljon muuta toivotaan huomenna alkavalta Oppilaitosjohdon LUOTI-webinaarilta.

Ilmoittautuneita pyydettiin kertomaan käynnissä olevista kehittämishankkeista, oppilaitoksen nykyosaamisesta ja kehittämistarpeista sekä omista toiveista koulutukseen liittyen. Kommentit ja toiveet ovat hyvin käytännönläheisiä ja realistisia, pilvilinnoja ei tavoitella. ”Paloina se norsukin syödään” -ajatus on selkeästi havaittu: mennään pienin askelin ja pohjataan eteneminen niin taustalla olevaan kuin tavoiteltuun osaamiseen sekä strategisiin tavoitteisiin.

Ensimmäiseen LUOTI-webinaariin osallistuu 29 oppilaitosjohdon edustajaa, suurin osa eli 16 henkilöä peruskoulun tai lukion puolelta, loput ammatilliselta ja aikuiskoulutuspuolelta sekä muista organisaatioista. Tässä ryhmässä onkin varmasti helppo verkostoitua ja jakaa kokemuksia, ajatuksia ja suunnitelmia muiden osallistujien kanssa. Verkostoitumiseen tulevat myös webinaarien välillä tehtävät etätehtävät kannustamaan.

Oppilaitoksissa tehdään tällä hetkellä paljon kehittämishankkeita. Strategiatyö ja laitehankinnat tieto- ja viestintätekniikkaan liittyen ovat tämän ryhmän yleisimmät käynnissä olevat kehittämishankkeet, vastaajista 18 tekee strategiatyötä, 11 suunnittelee tai toteuttaa laitehankintoja. Myös uudisrakennus-, peruskorjaus- ja verkkouudistushankkeita on käynnissä, samoin tvt- ja sosiaalisen median opetuskäytön kehittämisprojekteja tehdään monessa oppilaitoksessa.

Konkreettisiksi haasteiksi tieto- ja viestintätekniikan pedagogisessa käyttöönotossa todetaan opettajien osaamisen vaihtelevuus, muutosvastarinta, oikeiden välineiden löytäminen, jalkauttamisen hitaus sekä opiskelijoiden motivointi hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa ja sosiaalista mediaa osana opiskelua - ei pelkkänä viihdekäyttönä.

Vastaavasti positiivisina asioina nähtiin aktiivisten käyttäjien innostava vaikutus, monessa oppilaitoksessa perustaitojen riittävä taso sekä opettajien sitoutuminen muutokseen vähitellen.

Vaikuttaa siltä, että oikealla tiellä ollaan - mutta matkaakin on ja muutama ylimääräinen mutka voi tulla vastaan. Webinaarissa on hyvä hyödyntää niin asiantuntijaluennoitsijoiden kuin muiden osallistujien osaamista ja kokemuksia. Edistetään asioita yhdessä, jaetaan kokemuksia ja käytänteitä, opitaan toisiltamme!

Antoisaa webinaaria toivottaen

LUOTI-tiimi

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Suunnitelmallinen työskentely ja koulun arki

Useimmat koulut ovat olleet mukana erilaisissa hankkeissa, joissa ollaan kehitetty koulun toimintaa ja työskentelytapoja. Omilta rehtoriajoilta muistan hyvin 90-luvulta lähtien opetussuunnitelmauudistukset, akvaariokoulut, Opetus ja laatuhankkeet ja lukuisat tietotekniikan opetuskäytön kehittämishankkeet. Pyrimme silloin kovasti tekemään mahdollisimman tarkkoja suunnitelmia miten voimme kehittää kouluamme. Muutokset olivat kuitenkin kovin pieniä ja paluu takaisin vanhaan tuttuun kaavaan oli helppoa. Liiankin helppoa?

Olen nykyisessä työssäni saanut kiertää useassa suomalaisessa kaupungissa, kunnassa ja koulussa. Fronter Finland kuuluu Fronter Nordic organisaatioon joten koulujen toimintatavat ja kehityssuunnitelmat Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa ovat myös tuttuja. Näissä tapaamisissa on noussut esille muutamia seikkoja jotka ovat tyypillisiä kouluille jossa suunnitelmien käytäntöön toteuttaminen on onnistunut erityisin hyvin.

Yhdessä pohjoismaisessa koulussa oltiin jääty todella paljon jälkeen kaupungin muihin kouluihin verrattuna. Oppimistulokset, oppilaiden ja opettajien viihtyvyys oli sitä luokkaa että harkittiin jopa koulun sulkemista ! Mitkä suunnitelmat voisivat toimia tällaisessa tapauksessa?

Koulu päätyi suunnitelmaan, jossa tehtiin todella suuria muutoksia koulun toimintakulttuuriin ja työskentelytapoihin. Muutokset olivat niin rajuja että paluuta vanhaan ei ollut. Koulu onnistui rohkeassa projektissaan niin hyvin, että koulu on tällä hetkellä kaupungin suosituimpia kouluja. Oppilaita hakeutuu kouluun niin paljon, että kaikkia oppilaita ei voida ottaa vastaan. Olen vieraillut kyseisessä koulussa muutaman kerran ja jutellut opettajien kanssa. He ovat tällä hetkellä erittäin tyytyväisiä ja ylpeitä omasta koulustaan. Tämän koulun kehitys on herättänyt minussa paljon ajatuksia.

  • Liitämmekö koulujen kehittämissuunnitelmiin liian pieniä muutoksia?
  • Olisiko parempi että muutoksista tehdään saman tien niin suuria, että paluuta vanhaan ei ole?
  • Jos tulokset ovat myönteisiä, niin kuin yllä kuvatussa tapauksessa, niin kaikki hyvin, mutta entäs jos lopputulos ei olekaan hyvä?
  • Jos emme sisällytä suunnitelmiin aikataulun jossa edetään pienin askelin vaan suurilla harppauksilla, niin saammeko silloin paremmin opettajia sitouduttua suunnitelmiin?
Päätös tästä on varmasti tehtävä jokaisessa kunnassa ja koulussa tapauskohtaisesti. Se mikä on toiminut jossain päin maailmaa ei välttämättä toimi omassa koulussa. Kyseisen koulun kokemus on mielestäni rohkaiseva. Jokaisen kannattaa tarkasti arvioida omia suunnitelmia ja ainakin harkita mahdollisimman monta erilaista vaihtoehtoja päämäärien saavuttamiseksi. Panokset, eli suomalaisten oppilaiden tulevaisuus on kuitenkin pelissä. Rohkeutta kaikille!

Tästäkin aiheesta jatkamme Oppilaitosjohdon LUOTI -täydennyskoulutuksessa, tervetuloa mukaan!

Kenneth Vuorinen
Country Manager
Fronter Finland/Fronter Nordic

torstai 24. marraskuuta 2011

Oppilaitosjohdon LUOTI - Luotsaa tietotekniikkaan ilmoittautuminen avattu

Kevään 2012 seminaarisarjoihin voi nyt ilmoittautua osoitteessa https://digiumenterprise.com/answer/?sid=752364&chk=QKRCV67S

Verkossa toteutettava webinaari

keskiviikko 1.2.2012 klo 9 - 12

  • Henkinen ja fyysinen työympäristö: Jyrki J.J. Kasvi TIEKE ja Petri Lounaskorpi NewTEC

keskiviikko 8.2.2012 klo 9 - 12

  • Tieto- ja viestintätekninen osaaminen ja sosiaalisen median osaaminen: Anne Rongas eOppimiskeskus, Harto Pönkä Innowise ja Merja Sjöblom TIEKE

keskiviikko 7.3.2012 klo 9 - 12

  • Asiantuntijuus ja yksilön taidot: Leena Vainio HAMK ja Petri Lounaskorpi NewTEC

perjantai 30.3.2012 klo 9 - 12

  • Suunnitelmallinen työskentely: Jarmo Tanskanen Valopi ja Kenneth Vuorinen Fronter
  • Tietoturva: Timo Simell TIEKE

perjantai 13.4.2012 klo 9 - 12

  • Säännöt ja oikeudet, lainsäädäntö: Jyrki J.J. Kasvi TIEKE

perjantai 27.4.2012 klo 9 - 16

  • Yhteisöllisyys ja vuorovaikutus: Harto Pönkä Innowise, Jarmo Tanskanen Valopi ja Henrik Paajanen Fronter


Lähipäivistä koostuva seminaarisarja osoitteessa Alppikatu 2, 00530 Helsinki (Helsingin Diakoniaopisto): PERUTTU (jo ilmoittautuneet siirretään webinaariin, saatte viestin asiasta)

keskiviikko 8.2.2012 klo 9 - 16
  • Henkinen ja fyysinen työympäristö: Jyrki J.J. Kasvi TIEKE ja Petri Lounaskorpi NewTEC
  • Tieto- ja viestintätekninen osaaminen ja sosiaalisen median osaaminen: Anne Rongas eOppimiskeskus, Harto Pönkä Innowise ja Merja Sjöblom TIEKE

perjantai 30.3.2012 klo 9 - 16

  • Asiantuntijuus ja yksilön taidot: Anne Rongas eOppimiskeskus, Leena Vainio HAMK ja Petri Lounaskorpi NewTEC
  • Suunnitelmallinen työskentely: Jarmo Tanskanen Valopi, Kenneth Vuorinen Fronter
  • Tietoturva: Timo Simell TIEKE

perjantai 27.4.2012 klo 9 - 16

  • Säännöt ja oikeudet, lainsäädäntö: Jyrki J.J. Kasvi TIEKE
  • Yhteisöllisyys ja vuorovaikutus: Harto Pönkä Innowise, Jarmo Tanskanen Valopi ja Henrik Paajanen Fronter

torstai 10. marraskuuta 2011

Oppilaitosjohdon LUOTI - Luotsaa tietotekniikkaan koulutuksen suunnittelutyö täydessä käynnissä

Kevään 2012 seminaarisarjat on siis aikataulutettu ja ilmoittautuminen avataan mahdollisimman pian.

Tällä hetkellä kartoitetaan mm. hankekonsortion asiantuntijoita sekä muita verkostoja parhaiden mahdollisten puhujien löytämiseksi.

Täydennyskoulutuksen Facebook-sivut on myös avattu, osoitteessa www.facebook.com/luotikoulutus

Myös sisar-hanke Open Päivitys on saanut omat Facebook-sivunsa, www.facebook.com/OpenPaivitys