keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hajaannuksesta yhteiseen päämäärään ja yhdessä tekemiseen

Kanta-Hämeessä toteutetun oppilaitosjohdon BossIT-koulutuksen aikana käsiteltiin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä, opettajien ja oppijoiden osaamista, tekijän- ja käyttöoikeuksia, BYOD-malleja ja monia muita tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä edistäviä asioita.

Koulutuksen aikana selkiytyi moni asia, jo yhteisen terminologian osalta. Lisäksi yhdessä tekeminen ja tiedon avoin jakaminen helpottavat ja edistävät jokaisen mukana olleen oppilaitoksen työtä.

Yhdessä tekeminen helpottaa niin kunta- kuin koulutasolla asioiden eteenpäin viemistä, kuten palautteistakin voi todeta:
  • ”Tuntuu siltä, että olemme ryhmänä onnistuneet saamaan hieman yhteistä näkemystä siitä, mihin suuntaan Hämeenlinnan ict-asioita tulisi edistää.” 
  • ”Koulutus oli ajatuksia herättävä. Jään innolla odottelemaan muiden koulujen kehittämistehtävien antia. Ehkä sieltä saa lisää hyviä vinkkejä omaan kouluun viemiseksi.”

Strategioista opetuskäytön suunnitelmien jalkauttamiseen


BossIT-koulutukseen sisältyy kehittämistehtävä. Kanta-Hämeessä kehittämistehtävät linkittyivät joustavasti Hämeenlinnan kaupungin yleiseen TVT opetuskäytön suunnitelmatyöhön. Kaupungin tasoinen suunnitelma kohdistuu vuosille 2015 – 2018. Sitä ennen oppilaitosten tulee luoda tai päivittää nykyiset suunnitelmat lukuvuodelle 2014 – 2015, ja samalla kukin oppilaitos voi osallistua keskustellen ja kommentoiden kaupungin suunnitelman työstämiseen.

Kehittämistehtävät

Kehittämistehtävien työstäminen jatkuu kevätlukukauden loppuun.

Koulutus oli laadukasta ja eteenpäin vievää


Palautekyselyn perusteella osallistujat kokivat BossIT-koulutuksen olleen kattava ja jopa ennakko-odotukset ylittävä. Koulutuksen aikana kuultiin hyviä ja herättäviä asiantuntijapuheenvuoroja. Ongelmien ja haasteiden tunnistaminen on iso askel eteenpäin, mutta toimeenpanoon velvoittaminen onkin sitten jo oma haasteensa. Koulutuksessa pohdittiinkin, miten kunta tai valtakunta voisi velvoittaa kouluja ja opettajia suunnitelmien toteuttamiseen. Joskus pakko on paras motivaattori, jotta asiat lähtevät rullaamaan.

Keskustelulle oli varattu aikaa, mutta kuten niin usein, aikaa yhdessä pohtimiselle olisi toivottu vielä enemmän. Tällainen asiantuntijajoukko istuu harvoin yhdessä, silloin on hyvä jakaa toimintamalleja, esittää kysymyksiä, keskustella ja saada sitä kautta hyviä käytänteitä levitettyä sekä muiden tekemisiä parastettua.

Tulevaisuustyöpaja eDelfoi-menetelmällä


Koulutuksen aikana järjestettiin myös tulevaisuustyöpaja otsikolla ”Teknologia koulun arjessa”, jossa osallistujat itse nostivat esiin joukon päivänpolttavia ja tulevaisuuteen suuntaavia kysymyksiä.
eDelftoi-menetelmällä toteutetun työpajan tavoitteena oli kerätä osallistujien näkemykset ja ideat kaikkien saataville sekä kyselyn toteuttajien analysoitavaksi. Työpajan tuloksina syntyi niin graafisia yhteenvetoja, kommenttikoosteita kuin suosituslistojakin.

Tuloksia voidaan hyödyntää ja jalostaa edelleen seuraavissa koulutustoteutuksissa.

Lisää BossIT:tä


Kanta-Hämeen toteutus jatkuu siis kevään ajan kehittämistehtävien parissa.
Seuraavat BossIT-koulutukset toteutetaan Pirkanmaalla sekä valtakunnallisena verkkototeutuksena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti