BossIT 2014



Mitä on oppilaitoksen pedagoginen johtajuus tietoyhteiskunnassa, tulevaisuutta kohti, toimintakulttuuria uudistaen? Millaisilla keinoilla päästään muutospuheesta kohti todellista muutosta? 

Muutoksia virtaa monelta suunnalta. On uutta teknologiaa, sähköisiä oppisisältöjä, opetussuunnitelmauudistuksia, vertailututkimuksia, digitaalisia mahdollisuuksia ja uhkia, julkista keskustelua.

Niukkenevien taloudellisten resurssien aikana on tärkeää löytää saatavilla olevat tehokkaat keinot ja voimavarat. Vaikka oppilaitosjohtaminen on välillä taiteilua puun ja kuoren välissä, ristivedossa, keinojakin löytyy. 

Samalla rahalla ja ajalla voidaan asioita tehdä monella tavalla. Hyvät käytänteet ovat kullan arvoisia. BossIT-koulutus auttaa osallistujia tekemään näkyväksi hyviä keinoja valintojen hahmottamiseen, hyvien työtapojen ja ideoitten kierrättämiseen ja jalostamiseen.

BossIT:n viimeinen koulutus toteutetaan marras-joulukuussa 2014.

Koulutus toteutetaan yhdistäen ryhmälle sopivalla tavalla sisältöjä ja työskentelymuotoja.

Keskeisenä työtapana on vertaisoppiminen. Koulutukseen kuuluu myös tulevaisuuden ennakointinnin ja muutosjohtamisen osio.

Toteutus koulutuskonsortio:

  • HAMK, Hämeenlinnan kaupunki, Suomen eOppimiskeskus, TIEKE, Valopi, Velis&Remis

Kouluttajat:
  • Toimintakulttuuri, tietoyhteiskunta ja muuttuva koulu, vertaisoppimisen metodi ja tulevaisuuden ennakointi: Anne Rongas, Kaisa Honkonen-Ratinen ja Lasse Vallemaa.
  • Tulevaisuuden ennakointi ja TVT: Kari A. Hintikka ja Anne Rongas.
  • Muutosjohtaminen: Juha Särestöniemi.

Ilmoittautuminen:
  • Ilmoittautumislomake
  • Lisätietoja Anne Rongas, Suomen eOppimiskeskus ry, etunimi.sukunimi @ eoppimiskeskus.fi, 040 5181 229
Verkossa:

Lyhytlinkki tälle sivulle http://bit.ly/BossIT2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti